Suvi Saariston romanssi - fotonovelli

Osa I: Vieras

Elämä ei aina kulje odotettua polkua, vaan edestään saattaa löytää jotain täysin odottamatonta. Niin kävi myös Suvi Saaristolle, joka oli asunut koko elämänsä Enkelisaarella perheensä maatilalla. Hänen äitinsä oli kuollut auto-onnettomuudessa manner-Suomen puolella, kun hän oli 15-vuotias. Onnettomuusautoa ajoi Suvin isä, joka oli myös saanut osansa onnettomuudesta ja menetti paitsi vaimonsa, myös jalkojensa toimintakyvyn tuona kohtalokkaana päivänä. Maailma ei kuitenkaan pysähtynyt ja elämä oli jatkunut myös Enkelisaarella. Saari oli matkailijoiden suosiossa luonnonkauneutensa ja tarjoamansa mutkattoman maalaiselämätavan vuoksi. Useat stressaantuneet johtajat ja julkisuudenhenkilöt löysivät saaresta paikan, jossa ladata akkujaan ja nauttia huolettomista kesäpäivistä. Saari oli paikka, jonne matkailijat palasivat yhä uudestaan vuodesta toiseen.


Suvi oli tottunut vierailijoihin jo pienestä pitäen, sillä hänen vanhempansa omistivat saaren suurimman majoituskohteen. Äidin kuoleman jälkeen Suvi oli ottanut kantaakseen päävastuun vierailijoiden viihdyttämisestä. Hän vei vierailijoita ratsastusretkille ja kiertämään saaren nähtävyyksiä, mutta hän huolehti myös suurimmasta osasta maatilan käytännöntöistä, isän keskittyessä talousasioiden hoitoon ja rullailemaan saaren ympäri kiukkuisena. Isä ei ollut koskaan toipunut onnettomuuden aiheuttamasta syyllisyyden tunteesta, vaan purki pahaaoloaan kaikkiaan, jotka erehtyivät hänen reitillleen. Talvella saarella oli rauhallista, sillä kukaan ei tahtonut vierailla saaristossa pakkasella, mutta kesät olivat todella kiireistä aikaa. Aamut olivat ainoa aika, jolloin Suvi saattoi ottaa hieman aikaa itselleen ja ratsastaa rannalle nauttimaan auringon ensisäteistä hevosensa Arabellan kanssa.


Myös Arabella nautti näistä aamun kiireettömistä hetkistä, vaikka lasten silitykset olivat sen mieleen, eikä sillä ollut mitään ylimääräisiä omenoita ja sokeripaloja vastaan, joskus se toivoi etteivät vieraat tulisi saareen. Mikään ei olisi Arabellasta ollut mukavampaa kuin ratsastaa saaren vehreillä niityillä kaikessa rauhassa Suvin kanssa.


Tällä hetkellä Arabella ei kuitenkaan miettinyt mitään muuta kuin veden viileyttä. Kesä oli ollut tavattoman kuuma ja heti kun Suvi oli noussut pois Arabellan selästä Arabella teki siirtonsa ja laukkasi suoraan vilpoisaan veteen. "Arabella!" Suvi huusi hevosen kirmatessa rikkomaan meren tyynen pinnan


Toisaalta Arabellan ajatus ei ollut mitenkään huono, ilma oli ollut heti aamusta saakka painostavan kuuma. Niinpä Suvi jätti hiostavat farkkukankaiset housut rannalle ja syöksyi veden syleilyyn.


Niin Suvi ja Arabella viettivät aamun rauhallisia hetkiä nauttien toistensa seurasta leikkien vedessä, jonka pintaa auringon kultaiset säteet lämmittivät.


Suvi oli niin keskittynyt kesäisiin vesileikkeihin, ettei hän kuullut lähestyvän auton ääntä. Vasta rantaan ajaneen miehen huuto sai hänet havahtumaan ja palaamaan takaisin arkitodellisuuteen. Saarelaisilla ei ollut tapana ajaa rannalle, eikä auto näyttänytkään tutulta. Suvi katseli varovaisesti jeepin ratissä istuvaa miestä, joka näytti etäisesti tutulta, mutta Suvi ei osannut heti sanoa mistä hän tunsi miehen.


Suvi käveli nolostuneena rantaan. Ei tämä ollut asu, jossa hänellä oli tapana ottaa vierailijoita vastaan.


Eniten häntä kuitenkin harmitti, että hänen aamunsa päättyisi nyt lyhyeen. Vierailijat veivät muutenkin suurimman osan hänen päivästään ja nyt he tunkeutuivat jo hänen aamuihinsakin.


Kiusaantuneena Suvi käveli rantaan ja puki housut takaisin jalkaansa ja lähestyi autoa, jonka kuljettaja nojaili huolettomasti auton kylkeen. Edelleenkään Suvi ei tiennyt, mistä hän tunsi miehen, mutta mitä lähemmäs hän miestä pääsi sitä tutummalta hänen piirteensä näyttivät. Suvi mietti ärtyneesti, että mitähän tämäkin vieras nyt halusi. Eikö hän tiennyt, että majoituspalvelu avattiin vasta tunnin päästä.


Kuka on tutunoloinen vieras ja miksi hän on saapunut saareen? Suvi Saariston tarina jatkuu pian.

Hyvä tarinan alku Ihanat nuo kuvat missä heppa on vedessä -niin aidonnäköistä. Nyt jäämme sitten odottamaan kuka tämä komistus on...

Pirteitä kesäkuvia ja mielenkiintoinen tarinan alku

Rakastuin jeeppiin

Osa II: Eksynyt löytää tien

Suvi käveli miehen luo ja kysyi hieman närkästyneellä äänensävyllä, mitä mies tahtoi. Hän kertoi harhailleensa saarella jo pidempään etsien Saariston matkailukeskusta, mutta se tuntui kadonneen kartalta, jota mies ei ollut edes ajatellut tarvitsevansa. Suvia hymyilytti, tässä oli varmasti ainoa ihminen maailmassa, joka onnistuu eksymään saarella, jolla on vain yksi tie.


Suvi neuvoi miestä palaamaan takaisin samaa reittiä, jota oli tullutkin ja tilan pitäisi näkyä mutkan jälkeen vasemmalla puolen. Mies kiitti neuvoista ja manasi omaa hölmöyttään, hän ei ollut koskaan ollut erityisen hyvä suunnistuksessa.


Lopuksi mies ojensi kätensä ja esitteli itsensä. Hänen nimensä oli Markus Molari ja silloin Suvi tajusi miksi tämä oli näyttänyt niin tutulta. Hän ei tuntenut Markusta henkilökohtaisesti, mutta tuntui kuin hän olisi tuntenut tämän koko ikänsä. Markus oli nimittäin erään kuuluisan ex-jääkiekkoilijan poika, joka oli jatkanut isänsä jalanjäljissä. Isän skandaalinkäryisen elämän vuoksi, myös Markuksen elämä oli ollut täysin julkista jo hyvin nuoresta pitäen. Alku hämmennyksestä toettuaan Suvi hymyili ja puristi miehen kätti esitellen samalla itsensä. Kun Suvi kosketti miehen kättä oli kuin sähkövirta olisi iskenyt hänen vartalonsa läpi.


Se oli jotain mitä Suvi ei ollut ennen kokenut ja pelästyneenä hän irrotti otteensa ja sopersi jotain keskeneräisistä töistä. Suvi lähes loikkasi Arabellan selkään ja ratsasti pois vilkaisematta taakseen.

Kiitos kommenteistanne. Jeepistä tykkään itsekin siihen kuuluu muuten myös hevostraileri

Kivaa tarinaa oli tänne ilmestynyt

Osa III: Juhannustaikoja

Hieman jatkoa keskikesän juhlan kunniaksi.

Kaikkea elämässä ei voi ennakkoon suunnitella, eikä aina tiedä minne tie vie ja sen sai myös Suvi huomata. Se iski kuin salama taivaalta. Suvi ihastui Markukseen. Eivätkä Markuksen tunteet olleet lainkaan laimeammat, sillä sama lemmen kipinä kyti myös hänen katseessaan. Se oli alku kauniin romanssin. He olivat erottamattomat. Aamun rauhaisat tunnit ja meren leppeät aallot olivat kuin luodut heitä varten.



Salaa muiden katseilta he varastivat toisiltaan lämpimän syleilyn...


... ja kuuman suudelman.


Keskikesän aurinko lämmitti. Koko maailma ja iäisyys mahtuivat yhteen syleilyyn, eikä kumpikaan voinut kuvitella olevansa mieluummin missään muualla.


Markus hymyili ja sulki silmänsä, hän ei ollut kuvitellut mitään tällaista tullessaan tälle pienelle saarelle pakoon julkisuuden valokeilaa. Hän silitti Suvin poskea ja tunsi, että oli viimein löytänyt paikkansa. Hän sulki Suvin tiukemmin syliinsä, kuin peläten että irrottaessaan otteensa kaikki paljastuisi vain uneksi.



Näiden kuvien ja tunnelmien myötä suloista ja lämmintä Juhannusta kaikille foorumin ihanille ihmisille

ihania kuvia ja ah niin romanttista... toivottavasti tarina jatkuu vielä.

on tälle vielä jatkoa, postailen jossain vaiheessa, kun ehdin kirjoittaa tekstit

Osa IV: Päätösten aika


Suvi oli juuri palannut aamu-uinnilltaan Markuksen kanssa ja hän hyräili tyytyväisenä silitellessään Myrskyn pehmeää karvaa. Kaikki oli juuri niin täydellistä kuin Suvi oli aina kuvitellut ja hän salaa toivoi, ettei kesä päättyisi milloinkaan.


Suvi hätkähti takaisin todellisuuteen päiväunistaan Myrskyn hirnahtaessa pelokkaasti. Lähistöltä kuului rapinaa ja vinkuvaa ääntä. Nuorelle hevoselle ääni kuulosti oudolta, mutta Suvi sen sijaan ei pälästynyt hän tiesi täsmälleen mikä äänen aiheutti.


Isän pyörätuolin kitisevät renkaat olivat maastossa yhtä kotonaan kuin silli lasipurkissa. Hän kelasi tuolinsa niitylle ja komensi Suvin vierelleen. Suvin ihmetellessä miksi isä oli tullut niitylle, kun olisihan Suvi pian palannut päärakennukselle, isä vain tyytyi toteamaan ettei voinut odottaa, sillä hänellä oli todella tärkeää asiaa. Suvi nielaisi ja koetti rauhoittaa mielensä, viimeksi kun hän oli kuullut nuo sanat jonkun suusta se oli tuonut vain surua. Silloin ne sanat oli lausunut hänen enonsa, joka kertoi äidin kuolleen.


Suvi koetti pysyä rauhallisena, isän tuijottaessa hänen vettä valuvia hiuksiaan ja muutenkin huolittelematonta olemustaan paheksuvasti. Huomatessaan, että paita joka peitti Suvin uima-asun oli miesten paita, hänen mittansa täyttyi. "Sinä et voi käyttäytyä kuin pahainen kakara, sinulla on vastuusi!" Isä raivosi ja pui nyrkkiään ilmassa. Suvi ei ehtinyt protestoimaan, kun isä jo jatkoi vuodatustaan. "Minä olen yksin huolehtinut sinusta kaikki nämä vuodet ja nyt sinä aiot vain sylkeä kasvoilleni ja hylätä kaiken. Kuinka sinä kuvittelet, että minä rampa mies kykenen huolehtimaan kaikesta. Tila on perikadon partaalla jo muutenkin. Tajuatko ollenkaan miten hankalaan tilanteeseen sinä asetat minut." Raivo muuttui epätoivoksi ja katkeruudeksi hänen puhuessaan ja lopulta hän kuulosti melkein surulliselta, mikä sai Suvin tuntemaan piston sydämessään. "En ymmärrä mistä puhut isä. Mitä minä olen muka tehnyt?" Suvi kysyi ja vastaukseksi tuhahduksen, että tiesi kyllä varsin hyvin mitä oli tehnyt. Suvi pohti ankarasti tilannetta mielessään, mutta ei keksinyt mitään, mitä olisi tehnyt väärin. Hän oli hoitanut hevoset ja tilan käytännönasiat. Vierailijat olivat olleet erittäin tyytyväisiä tänä kesänä, varsinkin eräs perhe, jonka lätkäfanaatikko lapsi oli suorastaan hehkunut onnesta päästyään viettämään aikaan idolinsa kanssa. Markus tuli hämmästyttävän hyvin toimeen faniensa kanssa ja usein tuntuikin ettei hän oikeastaan kohdannutkaan vieraita ihmisiä, vaan vain kauan kadoksissa olleita tuttuja, joiden näkemisestä hän aina silminnähden ilahtui.


Suvin kieltäessä jälleen ymmärryksensä tilanteesta ja sen vakavuudesta, kiukku palasi isän puheeseen. "No se kiekkohörhö, joka täällä pörrää ja jonka vuoksi sinä aiot hylätä minut vanhan ja sairaan miehen yksin hoitamaan valtavaa maatilaa. Sinähän tiedät, etten minä pysty tekemään kaikkea yksin, eikä näillä tuloilla ole varaa palkata toista työntekijää. Konkurssi ja mierontie on edessä. Vaikka sinullehan olisi tietysti vain helpotus, kun pääsisit eroon tällaisesta taakasta." Turhaan Suvi yritti vakuutella, ettei ollut edes miettinyt moista, mutta isä oli lohduton, eikä hänen päähänsä mahtunut nyt muita ajatuksia. "Sinusta minun olisi pitänyt kuolla siinä onnettomuudessa, eikä äitisi. Tiedän sen." Hän sanoi hiljaa ja kyynel vierähti hänen poskelleen. Isä pyyhkäisi kyyneleen nopeasti pois, mutta Suvi oli ehtinyt huomata sen. "Isä. En minä ole lähdössä. En ole ikinä edes harkinnut moista. Tämä saari on kotini, mihin minä täältä muka haluaisin lähteä." Suvi ihmetteli ja isä hymyili varautuneesti. "Mutta entä se poika? Luuletko, että hän muuttaisi tänne ollakseen kanssasi, ei täällä voi pelata kiekkoa, hän tylsistyisi kuoliaaksi hetkessä ja syyttäisi sinua elämänsä pilaamisesta."


Suvi ymmärsi isänsä sanojen takana olevan logiikan. Hän oli ollut niin uppoutunut suhteeseensa, ettei ollut tajunnut kesän lähenevän pian loppuaan, mikä tarkoitti myös muutosta heidän suhteesssaan. Enkelisaarella kesä ei ollut ikuinen ja talven tullen saari autioitui vain muutama vakioasukas jäi, muiden muuttaessa takaisin mantereen puolelle. Suvi ei ollut ajatellut realistisesti ja se sai hänen mielensä hyvin apeaksi. Mitä hän nyt tekisi? Toisaalta hän välitti kovasti Markuksesta, mutta toisaalta hän rakasti isäänsä ja Enkelisaarta. Arabella asteli hänen luokseen ja Suvi painoi päänsä tämän harjaa vasten ja koetti miettiä ratkaisua tilanteeseen. Mitä hänen oikein pitäisi tehdä?

Kesä Enkelisaaressa on saapumassa päätökseen, mutta millaiseen päätökseen. Se selviää pian.

No voi Siinä onkin Suville mietittävää, että miten tämä ratkaistaan...
Upeita nuo ruohikkokuvat, niin kesäisiä

Oi voi, Suville tulikin vaikeita päätöksiä.
Kesänovellia on ollut kyllä hirmu kiva lukea. Kiitos siitä!
Ja nythän tässä vasta jännät paikat onkin

Pahoittelen, kun tarinan viimeisen osan kanssa on kestänyt luvattoman pitkään. Nyt on kuitenkin luvassa kesätarinan päätösosa.

Osa V: Saako kreivi Katariinansa?


Suvi oli ollut levoton koko viikon. Kysymys kaihersi hänen mieltään, mutta päätös oli tehtävä. Istuessaan lämpimällä rantakivellä, viileän tuuleen heilutellessa hiuksia, Suvi tunsi olonsa haikeaksi. Olisi vaikea hylätä rakastamansa ihminen, mutta isä oli tehnyt asian päivänselväksi. Hän ei voisi saada kumpaakin. Markus saapuisi pian, mutta Suvi oli edelleen epävarma siitä oliko hänen valintansa sittenkään oikea...


Markus hymyili nähdessään Suvin. Hän oli poiminut kedolta kukkia ja saarella vierailevan perheen pienten tyttöjen suosiollisella avustuksella onnistunut taiteilemaan niistä sievän seppeleen. Kukkaseppeleen hän painoi Suvin päähän, mutta tämä tuntui olevan täysin välinpitämätön koko asian suhteen.


Markus asettui Suvin eteen ja katsoi häntä suoraan silmiin, kysyen mikä oli hätänä. Suvi huokaisi ja sanoi, ettei mikään ollut hätänä, hän oli vain väsynyt. Markus hymyili ja koetti kysellä olivatko tilan työt alkaneet olla liian raskaita, sillä kyllähän hän voisi aina auttaa... Suvi keskeytti hänet, sanoen ettei väsymys johtunut töistä. Hän oli vain kyllästynyt tähän koko tilanteeseen.


Markus ei ymmärtänyt mistä Suvi oikein puhui. Suvi sulki silmänsä ja huokaisi syvään. Se oli nyt tai ei koskaan. Suvi sanoi olevansa kyllästynyt heidän kuvioonsa. Tokihan heillä oli ollut hauskaa, mutta kesä alkoi olla ohi ja oli aika palata normaaliin elämään. Suvin mielestä heidän oli tullut aika erota.


Markus koetti väittää vastaan, mutta Suvi ei suonut hänelle sanan sijaa. Suvin mielestä heillä ei ollut mitään yhteistä, joten tulevaisuudesta oli turha puhua. Markus ei kuitenkaan tyytynyt tähän vaan sanoi, että tietysti heillä oli paljonkin yhteistä, kunhan Suvi vain katsoisi pintaa syvemmälle. Suvi ei halunnut moista kuunnella, vaan lähti kävelemään pois haluamatta enää puhua asiasta. Markus huudahti, että ehkä he eivät olleet täysin samanlaisia, mutta oli heillä jotain yhteistä. Hehän rakastivat toisiaan, eikö se muka merkinnyt mitään.


Suvi pysähtyi paikoilleen ja kääntyi. Hänen silmänsä salamoivat ja Markus melkein kavahti katsoessaan häneen. Suvi suorastaan huusi Markukselle, että kuinka tämä kehtasi paasata rakkaudesta, kun jokainen näkökyvyn omaava oli saattanut lukea iltapäivälehdistä tämän naisseikkailuista. Suvi ei totta vieköön aikonut liittyä mokoman lätkäsankarin perään itkevien naisten joukkoon. Hän ei ollut koskaan rakastanut Markusta, mutta myönnettävä oli, että julkisuus oli hieman kiehtonut häntä ja siksi hän oli suostunut viettämään aikaa Markuksen kanssa. Muutenhan hän ei olisi moista lööppiturhaketta edes vilkaissut. Ja viimeisenä iskuna vasten Markuksen kasvoja, Suvi paiskasi seppeleen vasten rantakalliota ja tiuskaisi, voisi pitää typerät horsmansa. Sen jälkeen Suvi poistui rannalta taakseen katsomatta, jottei Markus näkisi kyyneleitä jotka kimmelsivät hänen silmänurkissaan.


Seppele säilyi lähes ehjänä iskusta rantakallioon, niinpä Markus poimi sen ylös.


Markus istui pehmeälle hiekalle ja vain tuijotti merelle, seppele sylissään. Vielä eilen kaikki oli ollut hyvin. Tänään kaikki oli mennyt yksinkertaisesti päin mäntyä, eikä Markus kyennyt keksimään keinoa parantaa tilanne. Tuntui kuin virta olisi painanut häntä pinnan alle, eikä hän enää kyennyt näkemään valoa, jota kohti hän oli vielä hetki sitten kaikin voimin uinut. Hänen mielensä oli jo luovuttanut taistelun, mutta sydän olisi tahtonut vielä yrittää, nousta ylös ja juosta Suvin perään, kohti valoa, joka kajasti yhä himmeänä hänen lasittuneisiin silmiinsä.


Mutta toivoa ei kuitenkaan ollut, olihan Markus kuullut kaiken, mitä Suvi oli sanonut. Hän tarttui turhautuneena seppeleeseen ja paiskasi sen mereen.


Markus heittäytyi vasten rannan pehmeän karheaa pintaa ja antoi suolaisten kyynelten huuhtoa kasvojaan, toivoen ettei olisi herännyt tähän aamuun.


Seppele ajautui hitaasti kauemmas ulapalle vieden mukanaan kesän kauniit muistot ja palan Markuksen sydäntä. Tuulen suudelmat tuntuivat hetki hetkeltä kirpeämmiltä ihoa vasten. Syksy oli saapunut Enkelisaarelle.

Kaikki ei aina käy niin kuin toivotaan, joskus elämä jakaa häviävät kortit. Suvi ja Markus jatkoivat elämäänsä erillään, mutta tuota kesää Enkelisaarella ei kumpikaan koskaan unohtaisi. Suvi jatkoi elämäänsä saarella tuttuun tapaan isänsä apuna, kun taas Markus palasi kaupunkiin ja työnsä pariin. Silloin tällöin Suvi selasi iltapäivälehtiä etsien Markusta käsitteleviä juttuja, mutta niitä ei enää juurikaan ilmestynyt, ainoastaan pelitilastoissa vilahti tuttu nimi. Markus ei palannut seuraavana kesänä Enkelisaareen, mutta ajoittain hän eksyi vilkaisemaan netti-ilmoitusta, jonka perusteella hän oli saareen päätynyt. Paluuta eiliseen ei kuitenkaan ollut, maailma ei pysähtynyt, mutta kenties joskus näiden kahden tiet vielä risteäisivät.

OIH! Eksyin barbigoogletuksella foorumille ja minun oli ihan pakko rekisteröityä vain kertoakseni että aivan mielettömän ihanan tarinan olit luonut!! Mikä haikeus ja kiihko <3

Barbara Cartland tapaa harlekiiniromaanit kautta Barbie-lehti! Todellakin tykkään! Lisää näitä kiitos!

Todellakin hieno fotonovelli! Odotin toisenlaista loppua mutta tää taiskin olla parempi; kipeä ja haikea... Kaunis tarina, ihanat kuvat... tää on hyvä!

Ja tervetuloa foorumille Taika!

Kaunis tarina vaikka tietty toivoi onnellista loppua mutta eihän oikeeskaan elämässä aina niitä onnellisia loppuja ole.
Kiitos hienosta tarinasta ja vaivan näöstä!

Kiitos kommenteistanne mukava kuulla, että tarina on toiminut Varsinkin mahtava kuulla, että googlaamallakin on tänne joku tiensä löytänyt, joten ei muuta kuin tervetuloa pyörimään foorumille Taika

Hömppä kun on leipälajini niin yleensä kyllä kirjoittelen onnelliset loput tarinoihini, joten olin hieman yllättynyt itsekin, kun tarinaa kuvasin ja huomasin valitsevani toisen tien. Tämän tarinan kuvat on tosiaan kuvattu viime kesänä, mutta itse tarinan tekstit olen nyt tämän kesän puitteissa kirjoittanut, joten pitkällinen prosessi oli päästä tähän pisteeseen. Siksi en oikein tiedä olenko vielä valmis luovuttamaan näiden kahden suhteen, joten sanotaanko näin, että tämä on hyvästit tältä erää, mutta kenties näistäkin kahdesta vielä kuullaan

Muitakin tarinoita on toki kovalevyn kätköissä yhä odottamassa julkistamistaan, eikä tästä maasta tarinat lopu, joten varmasti tarinoita tulee minunkin suunnaltani ilmaantumaan foorumille vielä tulevaisuudessakin.

Hienosti -ja kärsivällisesti- toteutettu tarina! Kumarran!
(Onpas Suvin isä itsekäs... )