On monia asioita, joita Anna Bradley ei olisi voinut uskoa. Jos joku olisi kertonut hänelle viime viikolla, että hänet noudettaisiin yöllä kodistaan ja vietäisiin vankilaan, hän olisi nauranut. Jos kertoisit saman hänelle nyt, hän ei enää nauraisi, sillä siinä hän istui sellin kylmällä lattialla ja yrittää ymmärtää miksi elämä on johtanut tähän pisteeseen. Voidakseen ymmärtää miksi hän, tavanomainen lähiössä asuva perheenäiti, päätyi vankilaan, hänen oli aloitettava tarinansa alusta.
Jos olisit kertonut nuorelle Anna Bradleylle, että hän jonain päivänä lakkaisi kaipaamasta ensirakkauttaan, hän olisi kertonut, ettet ymmärrä mitä rakkaus on. Hän rakasti raivokkaasti tuota pitkähiuksista poikaa yhden unohtumattoman kesän ajan, mutta kuten hän sai huomat, kesä ei jatku ikuisesti. Kesän loppuessa oli aika jättää hyvästit, palata kotiin ja antaa sydämen haavojen arpeutua.
Jos olisit kertonut Anna Bradleylle 16 vuotta sitten, että hän jonain päivänä pitäisi tätä päivää yhtenä elämänsä parhaista, hän olisi murtunut kyyneliin. Tämä oli päivä, jolloin hänen poikaystävänsä hylkäsi Annan, koska rakastui Annan parhaaseen ystävään.
Jos olisit tuona päivänä, kertonut Anna Bradleylle, että vain koska hänellä oli oikea kaulakoru kaulassaan, hän olisi ennen iltaa jälleen onnellinen, hän ei olisi uskonut sinua. Niin kuitenkin kävi, sillä koska hänellä oli kaulassaan sama kaulakoru kuin eräänä unohtumattomana kesänä, hänen ensirakkautensa palasi hänen luokseen.
Jos olisit kertonut Anna Bradleylle, että hänen jonain päivänä katuisi yhtä elämänsä onnellisimmista päivistä, hän olisi pitänyt sinua järjettömänä. 15 vuotta myöhemmin hän kuitenkin huomasi katuvansa päivää, jolloin oli pukeutunut valkoiseen ja uskonut ikuiseen onneen.
Jos olisit kertonut Anna Bradleylle, että jonain päivänä tuo iloisesti naurava nuorukainen kadottaisi halunsa elää, hän ei olisi kuunnellut sinua. Vain 7 vuotta myöhemmin hän kuitenkin huomasi kipinän sammuneen rakkaansa silmistä ja onnen kadonneen elämästään.
Jos olisit kertonut Anna Bradleylle, että tämän loman jälkeen hän menettäisi tukensa ja turvansa, hän olisi epäillyt, että hourailet. Hän ei osannut aavistaa, että jonain päivänä hän olisi vanki omassa elämässään, sillä hän ei huomannut merkkejä. Nyt, kun hän palaa noihin hetkiin hän pystyy erottamaan hetken, jolloin kaikki muuttui.
Jos olisit kertonut, että se pitkähiuksinen poika, jota hän rakasti, jonain päivänä hukkaisi itsensä, hän ei olisi halunnut uskoa sinua. Hän olisi kuitenkin tiennyt, että olet oikeassa. Hän oli yrittänyt olla huomaamatta merkkejä, mutta hän oli nähnyt kuinka työ vailla toivoa paremmasta oli vähitellen tappanut hänen miehensä halun elää.
Jos olisit kertonut, että eräänä päivänä Anna Bradley toivoisi, ettei hänen miehensä enää heräisi, hän olisi itkenyt. Hän ei olisi halunnut toivoa sellaista, mutta hän oli vanki elämässään ilman mahdollisuutta paeta. Mies ja lapset, joita hän rakasti, olivat muuttuneet rasitteeksi.
Ei, Anna Bradley ei nauttinut siitä, että hän joutui väittämään teini-ikäiselle tyttärelleen kasvunvaran olevan hyvä juttu vaatteissa. Hän olisi halunnut antaa lapselleen jotain kaunista, mutta hänellä ei ollut varaa siihen.
Hän ei enää löytänyt nautintoa edes juoksemisesta, joka oli ennen ollut hänen rakkain harrastuksensa. Hän ei juossut, vaan hän koetti paeta elämäänsä. Lapset ja mies, joka ei enää löytänyt tietään pois pimeydestä, olivat hänen vankilansa.
Ei, Anna Bradley ei silti olisi uskonut, että hän jonain päivänä huomaisi toivovansa, että ei olisi ikinä syntynyt. Hän oli uskonut rakkauteen ja luullut, että se riittää, mutta hän ei enää jaksanut. Hän työskenteli elättääkseen perheensä ja vietti iltansa hoitaen kolmea lastaan ja miestä, joka ei enää reagoinut mihinkään, vaan vain makasi ja tuijotti seinää.
Hän ei olisi kuitenkaan uskonut miten helppoa lankeaminen oli. Pari ystävällistä sanaa ja hymy riittivät. Hän oli kuin valoa etsivä kasvi, joka kurkottaa kohti aurinkoa, kunnes ei enää jaksa kannatella itseään ja kaatuu maahan.
Ei, hän silti olisi uskonut, että hän vaipuisi naapurin plastiikkakirurgin käsivarsille. Hän ei ollut koskaan aiemmin huomioinut miestä, vaikka tervehtikin häntä aina tavatessa. Niin, naapurit eivät olleet Anna Bradleylle olleet koskaan kovin tärkeitä. Hän oli elänyt omassa onnellisessa kuplassaan, jonka ulkopuolella hän ei ollut uskonut olevan elämää. Kun tuo kupla oli puhjennut, ulkomaailma oli saanut otteen Anna Bradleysta, eikä enää halunnut päästää irti.
Anna Bradley huomasi haluavansa paeta ja hän oli löytänyt keinon siihen. Ehkä se oli vain onnettoman ihmisen epätoivoinen yritys paeta todellisuutta, mutta hetken aikaa Anna Bradleysta tuntui, että pystyy taas hengittämään vapaasti.
Ahdistus ei kuitenkaan kadonnut kokonaan ja katumus valtasi Anna Bradleyn mielen. Ei hän voinut olla se nainen joka rikkoo perheensä omien itsekkäiden tarpeidensa vuoksi. Vaikka perhe tuntui tällä hetkellä rangaistuksella, hän oli alkanut toivoa, että tunnelin päässä olisi valoa. Hänen oli lopettava suhde ja siihen oli vain yksi keino.
Anna oli päättänyt suhteensa plastiikkakirurgiin melko kivuttomasti, mutta hän ei voisi välttyä ansaitsemaltaan tuomiolta. Hän ei ikinä unohtaisi rikostaan, vaan tuntisi syyllisyyttä lopunelämäänsä.
Niin, Anna Bradley istui sellinsä lattialla odottamassa tuomiota murhasta.