Nukkenurkka

Muotinukkejen elämää sanoin ja kuvin
 
PääsivuPääsivu  Ohjeet ja tutoriaalitOhjeet ja tutoriaalit  FAQFAQ  RekisteröidyRekisteröidy  GalleriatGalleriat  Kirjaudu sisään  

Jaa | 
 

 Anna Bradleyn lankeemus

Näytä edellinen aihe Näytä seuraava aihe Siirry alas 
KirjoittajaViesti
Evangelina
Bild Lilli
Bild Lilli
avatar

Viestien lukumäärä : 1033
Join date : 22.04.2010
Ikä : 29
Paikkakunta : Keski-Suomi

ViestiAihe: Anna Bradleyn lankeemus   To 13 Kesä - 22:46:03

On monia asioita, joita Anna Bradley ei olisi voinut uskoa. Jos joku olisi kertonut hänelle viime viikolla, että hänet noudettaisiin yöllä kodistaan ja vietäisiin vankilaan, hän olisi nauranut. Jos kertoisit saman hänelle nyt, hän ei enää nauraisi, sillä siinä hän istui sellin kylmällä lattialla ja yrittää ymmärtää miksi elämä on johtanut tähän pisteeseen. Voidakseen ymmärtää miksi hän, tavanomainen lähiössä asuva perheenäiti, päätyi vankilaan, hänen oli aloitettava tarinansa alusta.

 
Jos olisit kertonut nuorelle Anna Bradleylle, että hän jonain päivänä lakkaisi kaipaamasta ensirakkauttaan, hän olisi kertonut, ettet ymmärrä mitä rakkaus on. Hän rakasti raivokkaasti tuota pitkähiuksista poikaa yhden unohtumattoman kesän ajan, mutta kuten hän sai huomat, kesä ei jatku ikuisesti. Kesän loppuessa oli aika jättää hyvästit, palata kotiin ja antaa sydämen haavojen arpeutua.


Jos olisit kertonut Anna Bradleylle 16 vuotta sitten, että hän jonain päivänä pitäisi tätä päivää yhtenä elämänsä parhaista, hän olisi murtunut kyyneliin. Tämä oli päivä, jolloin hänen poikaystävänsä hylkäsi Annan, koska rakastui Annan parhaaseen ystävään.


Jos olisit tuona päivänä, kertonut Anna Bradleylle, että vain koska hänellä oli oikea kaulakoru kaulassaan, hän olisi ennen iltaa jälleen onnellinen, hän ei olisi uskonut sinua. Niin kuitenkin kävi, sillä koska hänellä oli kaulassaan sama kaulakoru kuin eräänä unohtumattomana kesänä, hänen ensirakkautensa palasi hänen luokseen.


Jos olisit kertonut Anna Bradleylle, että hänen jonain päivänä katuisi yhtä elämänsä onnellisimmista päivistä, hän olisi pitänyt sinua järjettömänä. 15 vuotta myöhemmin hän kuitenkin huomasi katuvansa päivää, jolloin oli pukeutunut valkoiseen ja uskonut ikuiseen onneen.



Jos olisit kertonut Anna Bradleylle, että jonain päivänä tuo iloisesti naurava nuorukainen kadottaisi halunsa elää, hän ei olisi kuunnellut sinua. Vain 7 vuotta myöhemmin hän kuitenkin huomasi kipinän sammuneen rakkaansa silmistä ja onnen kadonneen elämästään.


Jos olisit kertonut Anna Bradleylle, että tämän loman jälkeen hän menettäisi tukensa ja turvansa, hän olisi epäillyt, että hourailet. Hän ei osannut aavistaa, että jonain päivänä hän olisi vanki omassa elämässään, sillä hän ei huomannut merkkejä. Nyt, kun hän palaa noihin hetkiin hän pystyy erottamaan hetken, jolloin kaikki muuttui.


Jos olisit kertonut, että se pitkähiuksinen poika, jota hän rakasti, jonain päivänä hukkaisi itsensä, hän ei olisi halunnut uskoa sinua. Hän olisi kuitenkin tiennyt, että olet oikeassa. Hän oli yrittänyt olla huomaamatta merkkejä, mutta hän oli nähnyt kuinka työ vailla toivoa paremmasta oli vähitellen tappanut hänen miehensä halun elää.


Jos olisit kertonut, että eräänä päivänä Anna Bradley toivoisi, ettei hänen miehensä enää heräisi, hän olisi itkenyt. Hän ei olisi halunnut toivoa sellaista, mutta hän oli vanki elämässään ilman mahdollisuutta paeta. Mies ja lapset, joita hän rakasti, olivat muuttuneet rasitteeksi.

 
Ei, Anna Bradley ei nauttinut siitä, että hän joutui väittämään teini-ikäiselle tyttärelleen kasvunvaran olevan hyvä juttu vaatteissa. Hän olisi halunnut antaa lapselleen jotain kaunista, mutta hänellä ei ollut varaa siihen.


Hän ei enää löytänyt nautintoa edes juoksemisesta, joka oli ennen ollut hänen rakkain harrastuksensa. Hän ei juossut, vaan hän koetti paeta elämäänsä. Lapset ja mies, joka ei enää löytänyt tietään pois pimeydestä, olivat hänen vankilansa. 


Ei, Anna Bradley ei silti olisi uskonut, että hän jonain päivänä huomaisi toivovansa, että ei olisi ikinä syntynyt. Hän oli uskonut rakkauteen ja luullut, että se riittää, mutta hän ei enää jaksanut. Hän työskenteli elättääkseen perheensä ja vietti iltansa hoitaen kolmea lastaan ja miestä, joka ei enää reagoinut mihinkään, vaan vain makasi ja tuijotti seinää.

 
Hän ei olisi kuitenkaan uskonut miten helppoa lankeaminen oli. Pari ystävällistä sanaa ja hymy riittivät. Hän oli kuin valoa etsivä kasvi, joka kurkottaa kohti aurinkoa, kunnes ei enää jaksa kannatella itseään ja kaatuu maahan.

 
Ei, hän silti olisi uskonut, että hän vaipuisi naapurin plastiikkakirurgin käsivarsille. Hän ei ollut koskaan aiemmin huomioinut miestä, vaikka tervehtikin häntä aina tavatessa. Niin, naapurit eivät olleet Anna Bradleylle olleet koskaan kovin tärkeitä. Hän oli elänyt omassa onnellisessa kuplassaan, jonka ulkopuolella hän ei ollut uskonut olevan elämää. Kun tuo kupla oli puhjennut, ulkomaailma oli saanut otteen Anna Bradleysta, eikä enää halunnut päästää irti.

 
Anna Bradley huomasi haluavansa paeta ja hän oli löytänyt keinon siihen. Ehkä se oli vain onnettoman ihmisen epätoivoinen yritys paeta todellisuutta, mutta hetken aikaa Anna Bradleysta tuntui, että pystyy taas hengittämään vapaasti.

 
Ahdistus ei kuitenkaan kadonnut kokonaan ja katumus valtasi Anna Bradleyn mielen. Ei hän voinut olla se nainen joka rikkoo perheensä omien itsekkäiden tarpeidensa vuoksi. Vaikka perhe tuntui tällä hetkellä rangaistuksella, hän oli alkanut toivoa, että tunnelin päässä olisi valoa. Hänen oli lopettava suhde ja siihen oli vain yksi keino.

 
Anna oli päättänyt suhteensa plastiikkakirurgiin melko kivuttomasti, mutta hän ei voisi välttyä ansaitsemaltaan tuomiolta. Hän ei ikinä unohtaisi rikostaan, vaan tuntisi syyllisyyttä lopunelämäänsä.
 

Niin, Anna Bradley istui sellinsä lattialla odottamassa tuomiota murhasta.
Takaisin alkuun Siirry alas
http://nukkenurkka.4umer.com
Evangelina
Bild Lilli
Bild Lilli
avatar

Viestien lukumäärä : 1033
Join date : 22.04.2010
Ikä : 29
Paikkakunta : Keski-Suomi

ViestiAihe: Vs: Anna Bradleyn lankeemus   Pe 14 Kesä - 20:43:22

Stefano DiGrigorio ei ollut paha ihminen. Hän ei uhmannut lakeja, ei ollut kostonhimoinen eikä olisi tahallaan satuttanut ketään. Jos joku olisi sanonut hänelle, että jonain päivänä hän tekisi rakkaimpiensa elämästä helvettiä, hän olisi väittänyt vastaan. Jos olisit kertonut hänelle vuosi sitten, että hän ei pian enää tuntisi peilikuvaansa omakseen, hän olisi luullut sinun puhuvan vanhuuden päivistä. Ei hän olisi uskonut että, kun hän tänään, 42-vuotiaana, katsoi kuvajaistaan peilistä, hän ei kyennyt näkemään itseään.


Jos olisit kertonut nuorelle Stefano DiGrigoriolle, että hän rakastuisi siihen kiukkuiseen punatukkaiseen tyttöön, joka tönäisi hänet suihkulähteeseen loman ensimmäisenä päivänä, hän olisi pitänyt koko ajatusta naurettavana. Loman loppuessa hän olisi kuitenkin sanonut uskoneen sanoihisi koko ajan. Se ei ehkä ollut rakkautta ensi tönäisystä, mutta kun he tutustuivat, usko siihen etteivät he voisi elää ilman toisiaan, alkoi vahvistua. Elämä ei kuitenkaan ole suora viiva, vaan se kiemurtelee ja etsii uomaansa, joten vaikka Stefano DiGrigorio ei sitä silloin kyennyt uskomaan, kohtalo pitää kyllä huolen lapsistaan.


Jos olisit kertonut Stefano DiGrigoriolle, että hän jonain päivänä vielä kohtaisi uudelleen sen punatukkaisen tytön, hän ei olisi uskonut pystyvänsä enää tunnistamaan tätä. Kuitenkin päivänä jona hän kohtasi sen itkevän punatukkaisen naisen hän olisi tajunnut, miten väärässä oli. Hän oli aikonut kävellä ohi, uskaltamatta tarjota lohdun sanaa, mutta kun hän näki naisen kaulakorun, hän rohkaisi mielensä. Se oli se sama koru, jonka hän oli antanut 10 vuotta aiemmin sille punatukkaiselle tytölle, joka oli varastanut hänen sydämensä. Hän oli istunut naisen viereen ja tarjoutunut kuuntelemaan tämän murheita eikä enää halunnut ikinä poistua hänen viereltään.


Jos olisit kertonut Stefano DiGrigoriolle, että jonain päivänä hän voisi rakastaa toista ihmistä enemmän kuin sitä itsepäistä punatukkaista naista, joka oli pitänyt oman sukunimensä, hän olisi luullut sitä mahdottomaksi. Kuitenkin, kun hän kohtasi pienen ruskeatukkaisen neidin, hän oli sulaa vahaa. Sydän, jonka hän oli luullut olevan rajallinen, oli suurempi sisältä eikä uusi rakkaus koskaan ollut aiemmasta pois.  


Ei, Stefano DiGrigorio ei olisi uskonut, että jonain päivänä työ ajaisi hänet reunan yli ja pudottaisi loputtomaan pimeyteen. Hän ei ollut koskaan ennen ollut masentunut. Toki hänen mielensä oli joskus synkkä ja hän huomasi vuodattavansa epätoivon kyllästämiä sanoja paperille. Mutta silti hän oli aina luullut olevansa riittävän vahva kestämään mitä vain. Hän oli paennut liian kauan ja nyt hänen pakonsa oli tullut päätökseen. Oli aika kohdata todellisuus.


Me emme ole kaikki samanlaisia, vaan kohtaamme asiat omalla tavallamme. Stefano DiGrigorio oli ollut rikki jo kauan ennen kuin kaikki romahti, sillä pieni särö oli ollut hänen mielessään kauemmin kuin kukaan osaa aavistaakaan. Se oliko särö Stefano DiGrigorion mielessä synnynnäinen vai olivatko elämän kolhut luoneet sen, ei ehkä koskaan selviäisi, mutta hetki jona särö muuttui rotkoksi, ei kenties koskaan unohtuisi. Hetki jolloin Stefano DiGrigorion mieli murtui, oli hetki, jolloin synkät pilvet pimensivät maailman.  


Stefano DiGrigorio joutui kohdakkain todellisuuden kanssa vaihtaessaan työpaikkaa. Hän ei kuulunut siihen maailmaan, vaan työ, jonka hän koki petolliseksi koko sydämestään, söi häntä sisältä. Se oli kaikki tapahtunut niin helposti. Yksi julma sana siellä, yksi nöyryytys toisaalla, hetki hetkellä ahdistus oli kasvanut ja alkanut painaa häntä maahan. Hän oli kaivannut apua, mutta sanat juuttuivat kurkkuun. Vaimolla oli jo riittävästi huolta perheen arjesta, lapsista ja kodista, ei häntä voinut enää kuormittaa. Kiukku oli kasvanut, kun tuska raastoi sisintä, mutta ei kyennyt kertomaan siitä kenellekään. Oli pakko pysähtyä ja paikata haavat.


Jos siis olisit kertonut Stefano DiGrigoriolle, että jonain päivänä hän havahtuisi epätoivoiseen rukoukseen, hän olisi toivonut ettet ole oikeassa. Mutta, kun hän tuona aamuna kuuli tyttärensä itkuisen äänen, hän näki jälleen valoa maailmassa. Pimeys ei milloinkaan kokonaan katoaisi, mutta tuona hetkenä Stefano DiGrigorio löysi jälleen tien elämään. Elämä ei kuitenkaan ollut enää se sama, jonka hän oli tuntenut.
Takaisin alkuun Siirry alas
http://nukkenurkka.4umer.com
Silky
Takara Jenny
Takara Jenny
avatar

Viestien lukumäärä : 1370
Join date : 05.05.2010
Ikä : 36

ViestiAihe: Vs: Anna Bradleyn lankeemus   Ke 19 Kesä - 16:04:37

Oi, jännää..! Näitä on aina ilo lukea, kiitos! heartbeat
Takaisin alkuun Siirry alas
tempokisu
Dynamite Girl
Dynamite Girl
avatar

Viestien lukumäärä : 994
Join date : 27.05.2012
Ikä : 51
Paikkakunta : pirkkala

ViestiAihe: hienoa   Pe 19 Heinä - 12:41:51

Aivan upea tarin ja laitto! kiitos!
Takaisin alkuun Siirry alas
http://tempokisu.kuvat.fi
Adalmina
Dynamite Girl
Dynamite Girl
avatar

Viestien lukumäärä : 968
Join date : 03.05.2010

ViestiAihe: Vs: Anna Bradleyn lankeemus   Pe 19 Heinä - 14:11:30

Vihdoinkin mullakin oli aikaa lukea tämä! Jännää study 
Takaisin alkuun Siirry alas
Evangelina
Bild Lilli
Bild Lilli
avatar

Viestien lukumäärä : 1033
Join date : 22.04.2010
Ikä : 29
Paikkakunta : Keski-Suomi

ViestiAihe: Vs: Anna Bradleyn lankeemus   To 8 Elo - 12:36:52

Kiitos kommenteista Smile Tämä oli näitä yhtäkkisiä inspiraatiojuttuja, joka oli vain pakko toteuttaa.
Takaisin alkuun Siirry alas
http://nukkenurkka.4umer.com
Sponsored content




ViestiAihe: Vs: Anna Bradleyn lankeemus   

Takaisin alkuun Siirry alas
 
Anna Bradleyn lankeemus
Näytä edellinen aihe Näytä seuraava aihe Takaisin alkuun 
Sivu 1 / 1

Oikeudet tällä foorumilla:Et voi vastata viesteihin tässä foorumissa
Nukkenurkka :: Nukkekeskustelut :: Tarinoita nukkemaailmasta-
Siirry: