Joulukalenteritarina 2021 - Joulupukin luo

Tänä vuonna joulukalenterissa vieraillaan joulupukin luona.
Luukussa 1. ensimmäinen innokas pääseekin jo joulupukin syliin.



Jokajouluinen perinne, joulupukin tapaaminen, on perheen pienimmille jännittävä hetki.
Tänäkin vuonna perheet jonottavat innokkaina vuoroaan, jotta juuri heidän pienokaisensa pääsisi istumaan joulupukin syliin ja kertomaan kaikki salaisimmatkin lahjatoiveensa.

Martta Herttanen, toisin kuin poikansa, Perttu Herttanen, on joulupukista aivan innoissaan:

– Eikö olekin mukavaa, kun mamman kulta pääsi näkemään oikean joulupukin? Onhan?
Eikö ole mukava, kun pääsee näkemään oikean joulupukin? Tässä sitä meillä on oikea joulupukki.
Eikö olekin mukavaa Perttu? Martta puhelee, kun heidän vuoronsa pitkän jonotuksen jälkeen viimein koittaa.

Luukussa 2. puhutaan joululahjoista.



Perttu Herttasen istuessa joulupukin sylissä, äitinsä Martta Herttanen kertoi kaikki lapsensa lahjatoiveet pukille.
Kaikki ne jutut, mitä hän itse lapselleen tahtoi ja mitä oletti tämän itse toivovan.
Innoistuipa hän kerronnassaan, ettei kiinnittänyt ollenkaan huomiota siihen, miksi hieman hölmistynyt ja huvittunut joulupukki koetti koko ajan keskeyttää hänet ja kysyä hänen sijaan Pertulta, mitä tämä toivoi joululahjaksi.
Hämmentynyt Perttu  –  joka osasi kyllä jo puhua, muttei vain ollut vielä elämänsä aikana saanut puheenvuoroa, jotta olisi voinut äidilleen tästä taidostaan kertoa  – istui hiljaa ja tuijotti keskittyneesti vieressä tönöttänyttä muovikuusta.

Kolmannessa luukussa on odotuksen tuntua.



Martta Herttasen ottaessa noin viidettäsadatta kuvaansa Pertusta joulupukin sylissä, jonossa viimeisenä kaksostensa, Sirun ja Lorun, kanssa vuoroaan odotellut Mirkka alkoi jo kyllästyä.
He olivat odotelleet tuntikausia tai ainakin se tuntui siltä.
Kaksoset olivat olleet yllättävän rauhallisia, mutta äidin jalkoja alkoi jo särkeä.
Niin kivat, kuin uudet kengät olivatkin, ei niitä ollut tarkoitettu paikoillaan seisoskeluun.
Kyllästyneenä Mirkka kuunteli Martan loputonta monologia ja iloista sirkutusta, jolla hän yritti saada, täysin passiivisena ja kauhusta jäykkänä, pukin sylissä istuvan Pertun hymyilemään edes yhdessä kuvassa.

Neljäs luukku ja viimein on saatu mieluinen valokuva napattua.



Korkeintaan varttia myöhemmin Martta Herttanen on viimein tyytyväinen. Mamman mussukasta on saatu, jos ei nyt hymyilevä, niin photoshopilla hyväksi muokattavissa oleva kuva. Edelleen iloisesti pulputtaen Martta Herttanen poimii poikansa joulupukin sylistä ja alkaa kertoilla, mitä kaikkea kivaa seuraavaksi tehtäisiin. Listalla on ainakin visiitti paperitarvikeliikkeeseen, jossa valittaisiin joku sopivan hillitty korttipohja, johon juuri otettu kuva hyvällä maulla sommiteltaisiin. Ai että sukulaiset tulevat ilahtumaan.

Viides luukku ja joudumme jättämään hyvästit Martalle Perttuineen.



Joulupukki vain katseli kummissaan, kun Martta Herttanen sen kummemmin pukkia, kuin ketään muutakaan noteeraamatta puheli pojalleen, Pertulle, kovin yllättävistä ja hieman sekavista aiheista.
– Sitten kun me päästään kotiin, niin laitetaankin heti isin neuleet 60 asteen ohjelmaan pesuun. Saadaan niistä sinulle sopivia. Ei se isi niitä enää kaipaa. Onhan sillä lämmikettä. Lipeäkalaa pitää muistaa ostaa myös, kun se on sinun suosikkiasi. Niin on, Pertun herkkua. Aina sanonut, että meidän Perttu se osaa syödä. Huomenna sitten mummolaan. Satuloin keinuhevosen valmiiiksi...
Vasta poistuminen kaupasta toi kaivatun vapauden Martan loputtomasta puhetulvasta.

Oi ihanaa! Tarina joulukalenteri

Kuudes luukku - jonossa seuraavan vuoro on koittava



Mirkka, joka oli lapsineen saanut odotella jo aimo tovin omaa vuoroaan, katseli arvioiden joulupukkia. Joulupukin katse oli yhä nauliintunut suuntaan, johon Martta oli äsken poistunut. Ilmeisesti hän ei kyennyt vielä uskomaan, että Martta poikineen oli tosiaan lopulta poistunut tai kenties pitkän päivän rasitus alkoi vain vaatia veronsa. Vaikeaa oli varmasti pysyä skarppina koko päivän ajan, lasten vanhempineen virratessa loputtomana jonona joulupukin luo. Mitenköhän monta lahjatoivetta joulupukki ehtiikään päivän aikana kuunnella, saamatta itse toivoa kertaakaan?

Seitsemäs luukku avautuu ja viimein on Mirkan ja lasten vuoro päästä joulupukin luo.



Lopulta, tarpeeksi äskeistä ihmeteltyään, joulupukki muisti roolinsa ja sen, että jonossa oli vielä lapsia.
– Jaahas ja kukas meillä siinä onkaan. Onkos se... joulupukki aloitti ja katsoi merkitsevästi Mirkkaa, jotta tämä kertoisi hänelle lapsen nimen. Mirkka vaan ei oikein ollut hereillä, eikä reagoinut joulupukin avunpyyntöön. Niinpä pukki jatkoi:
– ... onhan se, totta tosiaan. Sinähän se olet. Piti oikein tarkistaa muistin lokeroista, että oletkos se sinä, kun se on tämä pukin näkö vähän heikentynyt, niin ei aina meinaa tuntea. Ei, vaikka on vuosia jo käynyt aattoisin kylässä. Mukava on nähdä tutut kasvot. Muistatkos sinä pukkia? Muistatkos, mitä minä sinulle viime jouluna toin?

Joulukalenterin kahdeksas luukku - improvisaation ilot



Joulupukki oli jo aloittanut rutiininsa Lorun asetuttua syliinsä istumaan. Hän oli juuri kyselemässä Lorulta mahdollisista sisaruksista, kun huomasi, että Mirkan sylissä oli toinenkin lapsi. Hän oli ollut niin ajatuksissaan, ettei edes huomannut lasta. Tottuneena improvisoijana hän kuitenkin vaihtoi nopeasti tarinaa.
– Niin ja tässähän meillä onkin toinen. Juuri mietiskelinkin, että etkös se sinä olekaan pukkia ollenkaan tullut tapaamaan. Tuletkos sinäkin istumaan, niin kuulostellaan niitä lahjatoiveita.
Ote alkoi lipsua. Oli ollut liian pitkä päivä ja partakin kutitti.

Yhdeksäs luukku – nimiasiaa



Pitkän odotuksen tylsistyttämä Mirkkakin viimein herää tilanteeseen ja molempien lasten istuessa pukin sylissä hoksaa kertoa lasten nimet.
– Siru ja Loru ovat odottaneet tosi kovasti, että näkisivät joulupukin. Ettekö olekin murut?
Molemmat lapset nyökkäävät kuuliaisina. Joulupukki hymyilee partansa takana helpottuneena. On paljon helpompi teeskennellä kaikkitietävää, kun on riittävästi tietoa. Tosin, siinä samassa hän tajuaa, etteei hänellä edelleenkään ole tietoa kumpi on kumpi. Parempi olla paljastamatta omaa epävarmuutta lapsille ja kierrellä koko nimikysymystä. Ehkä joku vielä vahingossa paljastaa, kumpi on kumpi ja sitten täältä pesee.
Minkä mentalistin maailma hänessä olikaan menettänyt.

Kymmenes luukku - partapulmia



Vaan kuinkas sitten kävikään, kun halpa tekoparta alkoi, pitkän päivän lopussa, kutittaa joulupukin kasvoja. Mitään miettimättä, hän laski parran ja rapsutti kasvojaan. "Ah, kylläpä helpotti", pukki mietti mielessään ilmavirran mukavasti helliessä parran alla hiostuneita kasvoja. Lapset olivat niin keskittyneet kertomaan äitinsä, Mirkan, ohjailemina, mitä kaikkea kivaa halusivat jouluksi, ettei kukaan edes huomannut, että pukin parta oli unohtunut alas. Edes joulupukki ei enää muistanut, että hänellä oli illuusio ylläpidettävänä, vaan istuskeli kaikessa rauhassa parrattomana puheensorinaa kuuntelemassa. Ehkäpä kohta selviäisi, kumpi oli Siru ja kumpi Luru, eiku Loru. Tai joku semmonen, ei pukki voi kaikkea muistaa.

Yhdestoista luukku - ison mokan mahdollisuus



– Herra mun partani! Mirkka huudahti ja osoitti kauhuissaan joulupukin liian alas valahtanutta partaa.
Joulupukki hätkähti ja tajusi partajouhiensa olevan aivan väärässä kohtaa. Onneksi pukki oli nopea liikkeissään ja onnistui korjaamaan tilanteen, ennen kuin kaksi paria uteliaita pikkusilmiä ehti huomaamaan.
"Huh, huh, mikä aloittelijan moka", pukki huokasi mielessään ja jatkoi hyväntuulista jutustelua, kuin mitään ei olisi tapahtunut.

Kahdestoista luukku avaa Mirkan sanaisen arkun



Mirkka on järkyttynyt. Hän sättii, äskeisen partaepisodin vuoksi, pukkia epäammattimaisuudesta, sellaisin sanankääntein, ettei sitä parane toistaa. Siru ja Loru sen sijaan tuntuvat tottuneilta äitinsä värikkääseen kielenkäyttöön, joten kenties korjaamatonta vahinkoa ei enää tapahdu. Joulupukki parka sen sijaan, ei välttämättä ryöpytyksestä ihan hetkessä toivu. Häpeän puna hiipii jo poskille, kun pahoittelut ja kaikki muutkin sanat kaikuvat kuulemattomille korville. Mirkka aikoo pitää huolen, että joulupukin pomo kuulee asiasta. Tässä kohtaa lapsukaisetkin herkistyvät kuulemaan. Kysymys: kuka on joulupukin pomo? odottaisi Mirkkaa kotiin asti, sillä Siru ja Loru tiesivät, ettei äitiä kannattanut häiritä, kun hän puhuu voimasanoja.

Kolmastoista luukku - joulurauhaa



Pienellä – tai aika suurella – maanittelulla ja lahjonnalla Mirkka saadaan viimein rauhoitettua. Pukki lupasi myös, että oli viimeinen kerta, kun tällaista pääsee tapahtumaan. Missään nimessä ei saa lasten joulua pukki pilata tuolla tavalla parrattomana hillumalla. Niinpä lopulta päästiin myös yhteiskuvaan, jonka paikalle saapunut, metelistä huolestunut, kauppakeskuksen johtaja nelikosta nappasi. Lapsia tosin ei enää saatu kameraan keskittymään, kun nämä edelleen ihmettelivät, miksi äiti oli suuttunut pukin parrasta. Sehän näytti ihan samanlaiselta tekoparralta, kuin toisenkin ostarin pukilla oli ollut. Mirkka kuitenkin vaikutti tyytyväiseltä kuvaan, mikä riitti kaikille muillekin.

Neljästoista luukku - aika huokaista helpotuksesta



Kauppakeskuksen johtajan vuolaiden anteeksipyyntöjen saattelemana, Mirkka lapsineen lopulta poistui tyytyväisenä joulupukin luota. Näin oli myös pukin päivä pulkassa, sillä kaikki jonottaneet lapset olivat päässeet tapaamaan joulupukkia, eikä uusia tulokkaita ollut enää viime hetkillä ilmestynyt.
Olisi varmasti pitänyt poistua nopeasti paikalta, jottei kukaan enää keksisi tulla kertomaan lahjatoiveitaan. Pitkästä päivästä väsyneenä hän päätti kuitenkin jäädä hetkeksi vielä istumaan.

Viidestoista luukku – lähdön hetkellä



Joulupukin työvuoro oli päättymäisillään ja kauppakeskus sulkeutumassa ihan piakkoin.
Hän tekikin juuri lähtöään, kun yhtäkkiä kuusen takaa kuului kysymys:
– Olisiko aikaa vielä yhdelle?

Kuudestoista luukku – Kenen vuoro?



Joulupukki hätkähti. Vieras asteli määrätietoisin askelin joulupukin luo ja potkaisi syrjään lahjapaketin, jota pukki oli käyttänyt rahinaan.
– Jaahas, joulupukki selvitteli kurkkuaan. – Olikos sinulla niitä kilttejä lapsia mukanasi? Hän kysyi, vaikka vieras näytti ilmiselvästi olevan yksin liikkeellä.

Seitsemästoista luukku – Lahjatoiveita



Vieras vain naurahti kysymykselle kilteistä lapsista ja lupia kyselemättä istahti itse pukin polvelle.
– Olen ollut tänä vuonna tosi kiltti. Etkö halua kuulla, mitä toivon joululahjaksi?
– Tottahan toki, pukki sanoi. – Mitä sinä sitten toivot?

Kahdeksastoista luukku – menneen joulun haamu



– Muistatkos kuule pukki, kun olin viiden vanha ja toivoin sinulta puhuvaa nukkea joululahjaksi? Sellaista, millä oli sievä sininen leninki? Vieras kysyi yllättäen.
Pukki vanhana kehäkettuna ei hätkähtänyt kysymystä lainkaan, vaan oli heti leikissä mukana.
– Tottahan minä sen muistan. Pukki kyllä muistaa kaikkien kilttien lasten lahjatoiveet.
– Vai niin. No minäpä en ikinä saanut sitä nukkea! Vieras sähähti ja vetäisi pukkia parrasta.
Pukki nielaisi hermostuneesti. Tämähän ei sujunut ollenkaan kuvitellun kaltaisesti.

Yhdeksästoista luukku – jännitys tiivistyy



Tämä oli jo toinen kerta, kun pukin parta päätyi paljastamaan liikaa. Tällä kertaa tilanne vaikutti vielä aiempaakin huolestuttavammalta. Vieras nimittäin tuijotti, lähietäisyydeltä, joulupukkia hyvin intensiivisesti suoraan silmiin. Kumpikaan ei sanonut mitään. Niinpä he vain istuivat siinä ja tuijottivat toisiaan.

20. luukku – Vaatimuksia



Yhtäkkiä vieras tempaisi myös lakin joulupukin päästä ja kuiskasi tämän korvaan:
– Kuules pukki, sulla on tasan viis minuuttia aikaa saada se nukke ilmiintymään tai en vastaa seurauksista.
Pukki yskäisi. Tämä oli tullut kovin yllättäen. Vieras tuntui olevan aivan tosissaan vaatimuksensa kanssa.

21. luukku – yllätys



Joulupukin selitykset sille, miksei hän millään voisi saada vieraan toivomaa nukkea – sievällä sinisellä leningillä tai muutenkaan – ilmaantumaan viidessä minuutissa, kaikuivat kuulemattomille korville. Samoin kuin vetoaminen jouluntaikaan ja siihen, että vieraan pitäisi nyt vain odottaa jouluaattoa, niin ehkä se lahja sitten löytyisi.
Tilanne alkoi tuntua todella tukalalta ja selityksetkin muuttuivat hetki hetkeltä laadultaa heikommiksi.
Lopulta vieras, kyllästyneenä tyhjään puheeseen, tempaisi pukin parran pois, paransi hieman asentoaan ja suuteli pukkia sellaisella intensiteetillä, että Petterin nenävalokin kalpenisi sellaisen hehkun rinnalla.
Hetken heidän ympärillään tuntui olevan vain kirkasta valkoista valoa.

Luukku 22. – korjausliikkeitä



Joulupukin täysin häkellyksiin saaneen hetken päätteeksi vieras korjasi aiheuttamansa vahingot. Auttoi pukille parran ja punalakin takaisin päälle, jottei joulun taika ihan tyystin katoaisi. Lakkia laittaessaan vieras kuitenkin pysähtyi vielä hetkeksi katsoi pukkia suoraan silmiin ja sanoi:
– Se on tehty.

23. luukku – kiristystä



– Että mikä on tehty? Pukki kysyi hämmentyneenä.
– Jollet sattunut äsken huomaamaan, niin kollegani tuon muovikaktuksen takana kuvasi kaiken. Ja jollei se nukke, se sievä sinimekkoinen, löydy joulukuuseni juuresta jouluaattona, niin nämä kuvat tulevat julkisiksi, vieras selitti määrätietoisella äänellä. – Sinulla on siis enää vain hetki aikaa hoitaa homma. Ja minä luotan, että sinä hoidat asian. Emmehän me halua muorin tietävän, mitä sinä täällä oikein puuhaat työpäivän jälkeen.

24. luukku – putoilemisia




Vieraan ladeltua vaatimuksensa pukki putosi penkiltään. Vieras oli jo poistumassa, kun pukki viimein sai hämmennykseltään sanottua jotain.
– Enhän minä ole... Kun enhän minä ole edes...
– Säästä selityksesi. Se nukke tänään kuusen alle tai kuvat lähtevät muorille, vieras sanoi ja poistui muovikaktuksen takana piilotelleen kuvaajan kanssa.
– Vaan kun enhän minä ole edes naimisissa, hän huudahti, mutta kukaan ei enää kuullut.  Siinä paikassa, mihin oli episodin jälkeen päätynyt, pukki mietti, että lattialla oli oikeastaan paljon mukavampi istua, kuin tuolilla oli ollut.
– Oikein hyvää joulua vaan minullekin, pukki naurahti ja tuumasi, että kyllä joulu sentään on yllättävää aikaa.

---------
Näiden kuvien myötä toivotan oikein mukavaa joulua kaikille!