Annabellan elämää - fotonovelli

Annabellan vaiherikas elämä jäi jälleen kutkuttavaan kohtaan

Mä arvasin! Mä arvasin! Ettei lapsi ole Deanin siis
Annabellalle sattuu ja tapahtuu... Tuleekohan vauva pormestarin tietoon..? Jännää

Pahoittelen jo etukäteen, että osa näistä kuvista on ikävästi tärähtäneitä, mutta silloin tuli luottaneeksi liikaa kameran näyttöön, eikä älynnyt tarkistaa kuvien laatua. Uusinta kuvaus olisi turhan hankala järjestää, kun kuvien lavasteet ja osa nukeista eivät ole minun, joten näillä täytyy nyt sitten mennä eteenpäin tarinassa.

Osa 12. Pop-diivan tunnustuksia

Annabella oli miettinyt asiaa jo pitkään, eikä hän edelleenkään ollut varma siitä oliko tekemässä oikeaa ratkaisua. Toisaalta totuus tuntui ainoalta oikealta ratkaisulta, mutta oli hermostuttavaa kohdata ihmiset joiden elämää aikoi järkyttää. Pormestarin tytär tiesi asiasta, sen verran oli varmaan, mutta tiesikö loppu perhe ja miten he asiaan reagoisivat oli yhä arvoitus. Annabella soitti ovikelloa ja piteli tiukasti pientä tytärtään Rositaa sylissään. Ovi avautui ja hymyilevä nuori mies seisoi siistissä eteisessä. Annabella pyysi päästä sisään, sillä hänellä oli tärkeää asiaa pormestarille. Mies ei epäröinyt päästää Annabellaa sisään, olihan hän aina ihaillut Venus Redemptionin kaunista laulajaa. Hän jopa harmitteli, kun Annabella ei enää laulanut, johon Annabella vain totesi että aika aikaansa kutakin.


Pormestari seisoi olohuoneessa vaimonsa kanssa, kun poika palasi huoneeseen ja ilmoitti vieraan saapuneen. Nähdessään Annabellan pormestari tunsi epämiellyttävän deja vu'n ja mietti, miksi tämä vaikutti niin tutulta. Ehkä kyseessä oli joku kampanjatyöntekijä. Annabella esitteli itsensä ja totesi, että hän oli tullut tänne tänään tuomaan uutisia, jotka tulisivat muuttamaan heidän elämäänsä.


Pormestarin vaimo Adriana naurahti tuolle lupaukselle, sillä hän ei uskonut, että mikään mitä tuo pieni nainen voisi sanoa, muuttaisi hänen elämäänsä. Naisellinen hoivavietti kuitenkin nosti päätään hänessä ja lähes vaistonomaisesti hän astui lähemmäs lasta Annabellan sylissä ja silitti lapsen pehmeää poskea. Silloin ikävä aavistus iski häneen kuin salama. Lapsi oli epäilyttävän tutun näköinen. Annabella sanoi, että se mitä hän aikoi kertoa saattaisi järkyttää, mutta hänestä totuus oli ainoa ratkaisu. Hän tahtoi esitellä heille tyttärensä Rositan, joka tahtoi tavata isänsä, Annabella sanoi ja katsoi merkitsevästi pormestaria.


Adriana kääntyi miehensä puoleen ja kysyi kuiskaten oliko tuo lapsi hänen. Pormestari kakisteli ja sanoi, ettei uskonut niin. Vaimo tivasi yhä selitystä oliko mahdollista, että tuo lapsi oli hänen. Pormestari vastasi, ettei muistanut koskaan tavanneensa Annabellaa, joten ei lapsi varmastikaan ollut hänen.


Adriana kääntyi nyt Annabellan puoleen ja huusi, että tämän pitäisi poistua. Mokoma syöjätär tulee tänne lapsen kanssa ja yrittää saada hänen kunniallisesta miehestään syntipukkia. No niin ei tulisi tapahtumaan. Annabella ei tulisi saamaan penniäkään elatusapua hänen mieheltään, joten voisiko hän ystävällisesti häipyä äpäränsä kanssa niin pitkälle kuin pippuri kasvaa. Annabella sanoi, ettei ollut tullut tänne elatusavun toivossa, hän oli rikas jo ihan omillaan, hän oli vain halunnut heidän tietävän. Silloin Adriana suorastaan heitti hänet ulos ovesta ja sanoi, että sittenhän hän sai juuri mitä halusi ja paiskasi oven kiinni. Sitten hän palasi olohuoneeseen hymyillen.


Kultaseni, Adriana aloitti ja kiersi kätensä miehensä ympärille rentoon halaukseen. Sinähän et ikinä pettäisi minua, ethän kultaseni, Adriana kyseli lempeästi. Pormestari tunsi olonsa tukalaksi ja mietti mtien hän voisi selvitä tilanteesta pyhimyksen kehä yhä hohtaen. Luultavasti asia oli totta, mutta eihän hän kaikkia naisiaan voinut muistaa, kun niitä oli ollut niin paljon. Pormestari totesi viimein, ettei hän ikinä pettäisi rakasta vaimoaan, hän ei ollut ollut missään tekemisissä tuon naisen kanssa. Ehkä kyseessä oli vain joku tyytymätön kampaja-avustaja, joka nyt haluasi huomiota, pormestari järkeili. Silloin heidän poikansa puuttui keskusteluun ja kertoi mistä hän tunsi Annabellan. Silloin muisto palasi pormestarin mieleen, hänhän oli ollut sen yhtyeen juhlissa ja iskenyt sieltä jonkun naisen. Voi luoja, hän henkäisi, ymmärtämättä edes itsekään, että oli sanonut sen ääneen.


Silloin Adriana irrotti otteensa miehestään ja ryntäsi syleilemään poikaansa, itkien katkeria ja hyvin äänekkäitä kyyneleitä. Pormestari koetti selittää, että kyllähän olisi heti tunnustanut, mutta eihän hän voinut muistaa kaikkia naisiaan. Ehkä olisi kuitenkin ollut parempi vain olla hiljaa, kun hän kykeni ainoastaan päästelemään sammakoita suustaan. Adriana sanoi, ettei tahtonut enää ikinä nähdä miestä, joka voisi tällä tavalla pettää hänen luottamuksensa. Hän tahtoi avioeron ja hän aikoi julkistaa syyn siihen heti kun sai tilaisuuden.


Julkinen nöyryytys oli jotain, mitä pormestari pelkäsi yli kaiken. Äänestäjät eivät ikinä antaisi hänelle anteeksi. Hän käveli kohti parvekkeen kaidetta ja sanoi, että jollei Adriana antaisi hänelle anteeksi, hän hyppäisi parvekkeelta. Hän päättäisi elämänsä ennemmin kuin pettäisi äänestäjänsä.


Adriana vain nyyhkytti ja sanoi ettei voisi enää ikinä katsoakaan mieheensä päin, tämä oli niin tuskallista hänelle. Pormestari nojasi kaiteeseen, kunnes yhtäkkiä hän tunsi jalkojensa nousevan ilmaan...

Annabella Stonen tarina saa nyt viimein päätöksensä, joten vilkaistaanpa miten tässä oikein kävikään.

Osa 13. Löytöretki

Lehtien otsikot suorastaan kirkuivat seuraavana päivänä. Pormestari oli löydetty kuolleena oman asuntonsa edustalta. Reportterit olivat tavanneet murtuneen lesken, joka kertoi miehen tehneen itsemurhan. Hän ei toipuisi siitä ikinä, kuten eivät hänen lapsensakaan. Toimittajat koettivat udella syytä miehen päätökseen päättää päivänsä tällä tavalla, mutta Adriana ei osannut sanoa varmasti. Olihan miehellä ollut stressiä ja kaupungin taloudellinen tilanne oli kurja, mutta oli silti täysi mysteeri miksi hän oli päätynyt noin rajuun ratkaisuun. Tilanteessa ei ollut mitään epäilyttävää ja poliisi päätyi tutkimuksessaan siihen lopputulokseen, että pormestari oli tosiaan riistänyt oman henkensä. Oliko asia kuitenkaan noin?


Pormestari oli päätynyt tutustumaan parvekkeen edustalla sijaitsevaan katuun kohtalokkain seurauksin, mutta pudotus ei ollut kuitenkaan ollut vahinko tai epätoivoinen yritys paeta ongelmia. Hän oli saanut hieman apua, ennen pudotustaan.


Miehensä löyhästä moraalista ja valehtelusta raivostunut Adriana ei nimittäin aikonut enää sietää tätä tilannetta. Hänelle oli valehdeltu jo vuosia, siitä hän oli varma. Jos kerran mies kehtasi uhkailla tällaisessa tilanteessa parvekkeelta hyppäämisellä, hän ansaitsi toteuttaa uhkauksensa. Pormestari tunsi jalkojensa nousevan ilmaan ja ennen kuin hän ehti sanoa mitään hän roikkui jo puoliksi parvekkeen kaiteen yli.


Niin Adriana auttoi miestään toteuttamaan uhkauksensa, jonka myös koko talo oli kuullut ja näin myös poliiseille kerrottiin. Kukaan ei kuitenkaan ollut huomannut Adrianaa, joka avitti miestään.


On mahdotonta sanoa, toimiko Adriana täysissä järjissään ja harkiten vai oliko kyseessä vain hetkellinen hermoromahdus, jonka tulosta hän ei enää myöhemmin muistanut. Vannottiinpa jopa, että ennen poliisien saapumista Adrianan huulilla olisi nähty leveä hymy, mutta se oli vain huhupuhetta. Se oli kuitenkin varmaa, että oikeus ei nukkemaailmassa, ei aina toimi niin kuin toivotaan. Paha sai palkkansa, mutta vain osittain. Mutta entä Annabella, mikä oli hänen palkkansa? Hän oli pettänyt itselleen rakkaita ihmisiä ja syyllistynyt ylpeyden syntiin niin monin tavoin. Mitä tähtiin olikaan kirjoitettu häntä varten?


Annabella oli menettänyt uransa ja tähden asemansa. Se sai ajoittain hänen mielensä mustaksi, kun hän mietti sitä mitä oli menettänyt. Yhä silloin tällöin hän pukeutui Deanin esiintymistakkiin, jonka oli napannut bändin treenikämpältä viimeisellä käynnillään siellä. Hän oli koettanut siipiään soolouralla, mutta hänen tähtensä oli auttamatta laskussa. Annabella laulu ei vain kiinnostanut, materiaali oli laadultaa kehnoa, eikä hänen esiintymistyylinsä riittänyt viihdyttämään yleisöä. Niinpä hän oli luopunut toivosta laulamisen suhteen.


Mutta ei Annabella vaipunut epätoivoon, hänen elämällään oli tarkoitus. Ehkä häntä ei oltu tarkoitettu isoille areenoille ja kiertämään maailmaa. Hän tunsi ihmisiä joille se sopi, mutta hän viimein tajusi, ettei hän halunnut olla heidän kaltaisensa. Katsoessaan tyttärensä suloisia nappisilmiä hän oli ymmärtänyt, että hän oli juuri siellä missä hän halusikin olla. Ehkä hän vielä joskus haluaisi palata lavoille ja hän voisi sen tehdäkin, jos se kiinnostaisi häntä vielä silloin, mutta juuri nyt tärkeintä oli, että tuolla pienellä nappisilmällä oli onnellinen lapsuus. Sellainen lapsuus, josta hän oli saattanut vain unelmoida.


Annabella halasi tytärtään ja sillä hetkellä hän oli onnellinen, eikä kaivannut mitään muuta. Tai no ainahan uusi kampaus olisi paikallaan.

Wau! Olipa hyvä!!! Ja aikamoinen yllätys että pormestari sai "apua" vaimoltaan Annabellastahan taisikin tulla hyvä äiti -ehkä vielä saamme kuulla hänestä..?

Kenties Annabella vielä päätyy uusiin seikkailuihin, naisista kun ei koskaan tiedä Tältä erää Annabellan tarina on kuitenkin ohi ja uudet (tai ainakin uudemmat) tuulet puhaltavat. Muutama tarina on niin sanotusti takataskussa odottamassa julkaisemista, joten tarinoita kyllä riittää

Loppu hyvin kaikki hyvin! Vaikka pormestarille kävikin vähän ikävästi mutta onneksi Annabel löysi onnen
Kiitos tästä hienosta tarinasta ja seuraavia jäämme odottamaan